Jennan vieraskynä: Millaista on olla mun valmennuksessa?

Mun työ on siitä ihanaa, että tapaan jatkuvasti huikeita ihmisiä, joista osa jää mun elämään työn ulkopuolellakin. Yksi heistä on mun ihana entinen asiakas Jenna, joka oli mun PT-asiakkaana viime kesänä. Kun meidän valmennus loppui, sovittiin, ettei tää jää tähän, ja ollaankin siitä asti oltu melko tiiviisti yhteyksissä. Oonkin otettu, että Jenna suostui kertomaan teillekin […]

Milloin on sopiva aika muutokselle?

Kuulen työssäni paljon pohdintaa siitä, milloin olisi hyvä aika tehdä muutos ja alkaa pitämään itsestä parempaa huolta. Monet miettivät, onko hyvinvointitekoja mahdollista saada osaksi arkea esim. silloin, kun elämässä on paljon muitakin asioita meneillään, väsymys painaa tai arki on juuri jollain tapaa muuttunut. On luonnollista, että mitä enemmän meidän elämässämme on asioita meneillään, sitä haastavammaksi […]

Miten löytää aikaa omalle hyvinvoinnille?

Moni nimeää kiireen yhdeksi suurimmista haasteista pitää itsestä huolta ruuhkavuosien aikana. Etenkin työelämään palanneet vanhemmat kokevat itsensä usein kaikkein kiireisimmiksi – eikä suotta. Työ- ja päiväkotipäivän jälkeen lapset tarvitsevat vanhempien läsnäoloa, eikä oma aika ole silloin ensimmäisenä mielessä. Itsestä huolehtimisen ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa sitä, että kaikki vapaa-aika menisi lenkkipolulla tai seuraavan päivän ruokia kokkaillen. […]

Pysyvä elämäntapamuutos lapsiperhearjessa

Onko sulla tavoitteena muuttaa joitakin sun elintapoja tai tehdä ihan kokonaisvaltainen elämäntapamuutos? Arki lasten kanssa on usein toiminnan täyteistä, ja aikaa sekä energiaa itselle on hankalempaa löytää. Helposti me jäädään kuitenkin liikaa jumiin meidän uskomuksiin siitä, mikä lapsiperhearjessa on mahdollista ja mikä ei. Itsestä huolehtiminen on yksi aihealue, josta me helposti ajatellaan, että se olisi […]

6 x jaksa paremmin lapsiperhearjessa

Miltä elämä tuntuisi, jos voisit olla pääasiassa energinen vanhempi lapsillesi? Jos arki ei tuntuisi oravanpyörältä, josta hädin tuskin selviää, vaan jokaisesta päivästä voisi aidosti nauttia? Jos jaksaisit useammin olla se vanhempi, joka ottaa kiukut vastaan edes vähän tyynemmin ja joka pystyisi vähän useammin laskea kymmeneen? Ja jaksaisit tämän kaiken lisäksi vielä pitää itsestäsi parempaa huolta? […]

Aamupala x 4

Koska jokainen meistä kaipaa välillä inspiraatiota ruuanlaittoon eri aterioille, ja ajattelin tänään pistää jakoon muutaman aamupalareseptin! Aamupala saattaa usein vaihdella paljonkin päivästä riippuen; arkena ei välttämättä ole aikaa tehdä mitään sen kummempaa aamupalaa, kun taas viikonloppuna ehtii usein panostamaan vähän enemmän. Näistä resepteistä löydät sekä nopeita arjen aamupaloja, että pientä viikonlopun luksusta. Testaa ja nappaa […]

Ruokalista arjen apuna

Mä oon ollut ennen se tyyppi, joka menee kauppaan miettimättä mitä tarvitsee ostaa ja tekee siis ostoksensa aika pitkälle saman kaavan mukaan. Tulin äidiksi korona-ajan alussa, jolloin aloimme tilaamaan ruuat netistä ja myös viikon ruokalista oli siis pakko suunnitella etukäteen. Tällöin homma muuttui kertaheitolla suunnitelmallisemmaksi, eikä paluuta vanhaan ole ollut. Ruokalistan tekeminen on parhaillaan inspiroivaa […]

Rauhoita yöunet iltarutiinien avulla

Pikkulapsiarjessa me nukumme jatkuvasti ”muiden armoilla”. Jos lapset eivät nuku, emme luonnollisesti nuku mekään. Olen usein kuullut etenkin vauvavuotta elävien vanhempien sanovan (ja toisinaan kokenut tätä itsekin), että joskus pelkkä ajatus yöunille menosta ahdistaa, kun yöunet ovat usein lapsen osalta niin huonoja. Tällöin itselläkin saattaa olla vaikeuksia rauhoittua unille, vaikka olisikin menossa ajoissa nukkumaan. Miten […]

Tavoitteet – kannattaako sellaista asettaa ja mitä ottaa huomioon?

Vuoden vaihteessa on luontevaa käydä läpi kulunutta vuotta ja miettiä tavoitteet uudelle vuodelle. Mun mielestä uuden vuoden tavoitteet on tosi ok, jos ne ovat realistisia sekä järkeviä ja innostavat tekemään. Tavoitteita ei kuitenkaan ole pakko olla, se on myös ihan yhtä ok. Haluan heti aluksi myös muistuttaa, että muistathan, ettei sun tarvitse laihduttaa tai aloittaa […]

Hyvää joulua – muistilista onnistuneeseen jouluun

Tulin toivottamaan teille hyvää joulua pienen muistilistan merkeissä, sillä jouluaatto on huomenna täällä! Mä oon ehdottomasti jouluihminen, ja äitiyden myötä joulu tuntuu entistäkin merkityksellisemmältä. Lasten iloa ja jännitystä on niin ihana seurata sen lisäksi, että vihdoin on aikaa rauhoittua viettämään aikaa läheisten kanssa. <3 Muistilista onnistuneeseen jouluun Nauti läheisten seurasta stressaamatta turhia. Arjessa perheellä vietetty […]