Tulin kertomaan myös tänne blogin puolelle ihania uutisia, nimittäin minusta tulee vuoden lopussa äitiysliikuntavalmentaja! Lasten saamisen jälkeen äitien hyvinvointi on ollut erityisen lähellä sydäntä ja olen ollut kiitollinen siitä, että olen saanut auttaa jo nyt niin montaa äitiä. On ollut ihanaa nähdä, miten äidin hyvinvointiin panostaminen vaikuttaa sekä yksilön itsensä, mutta myös koko perheen hyvinvointiin positiivisella tavalla.
Äitiysliikuntavalmentajakoulutuksen myötä saan laajennettua ja syvennettyä omaa osaamistani entisestään. Saan lisää eväitä mm. raskaana olevien sekä hiljattain synnyttäneiden valmentamiseen. Tämän myötä pystyn tarjoamaan entistäkin laadukkaampaa valmennusta sekä monipuolisempia palveluja. Koulutuksessa opituista taidoista on hyötyä toki muidenkin, kuin äitien valmentamisessa; esimerkiksi vatsalihasten erkauma tai lantionpohjan ongelmat eivät ole ainoastaan synnyttäneiden naisten riesa.
Tulevaisuudessa siis tarjoan PT-palvelujen, treeniryhmien sekä Hyvinvointia ruuhkavuosiin -verkkokurssin lisäksi äitiysliikuntavalmennusta niin ryhmä- kuin yksilövalmennuksenakin. Ensimmäiset asiakkaat tulevat näillä näkymin aloittamaan syksyllä, jotta pääsen viemään koulutuksessa opittuja asioita käytäntöön sitä mukaa, kun oma osaaminen karttuu.
Myös täällä bogissa tulen varmasti jakamaan osaamistani äitiysliikuntavalmentajana, joten kannattaa jatkossakin pysyä kuulolla.
Lue myös: Jennan vieraskynä: millaista on olla mun valmennuksessa?
<3: Amanda