6 x kesän hyvinvointivinkit

Kesä on ihan nurkan takana, ja ainakin täällä Etelä-Suomessa ollaan saatu nauttia jo ensimmäisistä hellepäivistä. Aika ihanaa. Kesä on monien lempparivuodenaika, ja itse kuulun ehdottomasti myös kesäihmisiin! Kesällä ladataan akkuja ja nautitaan valosta sekä lämmöstä, rikotaan rutiineja ja nautitaan erilaisista aktiviteeteista. Vaikka kesä on eräänlaista hyvinvoinnin kulta-aikaa, listasin teille omat vinkkini hyvinvoivaan kesään.

1. Nauti kesäliikunnasta

Nauti ulkoilusta, luonnonvesissä uimisesta ja hyötyliikunnasta. Hyvillä keleillä ulkoilu on ihanaa, ja lapsetkin nauttivat ulkona olemisesta. Pelatkaa perheenä pallopelejä, leikkikää omasta lapsuudesta tuttuja pihaleikkejä, pyöräilkää eväsretkelle lähimetsään, leikkipuistoon tai uimarannalle. Ota lapset mukaan porrastreeniin, ulkokuntosalille tai juoksuradalle.

2. Älä stressaa turhista ja päästä irti arjen oravanpyörästä

Pyri olemaan syyllistämättä itseäsi siitä, vaikka kaunis kesäpäivä menisikin sisätiloissa. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta kesä on monille aikaa, jolloin akut latautuvat. Ja tuota latautumista ei pääse tapahtumaan, jos alat suorittaa kesää ja siitä nauttimista. Tee niitä asioita, jotka tuntuvat aidosti hyvältä, oli se sitten sohvalla pötköttelyä tai kesäaktiviteetteja. Älä syyllistä itseäsi tai stressaa, vaikka muut tekisivätkin eri asioita kuin sinä.

3. Herkuttele hyvällä omalla tunnolla

Nauti kesäherkuista hyvällä omalla tunnolla, äläkä unohda myöskään tuoreita marjoja, vihanneksia ja hedelmiä. Muista balanssi; kesän ruokavalioon mahtuu niin jäätelöt, makkarat kuin raikkaat salaatitkin. Pyri pitämään kiinni säännöllisestä ruokarytmistä, syö tietoisesti ruokaa maistellen ja kuuntele mitä kehosi tarvitsee.

4. Miten päästä rantakuntoon?

Sen kuin vedät biksut päälle ja suuntaat rannalle! Aina oman kehon hyväksyminen ei tietenkään ole niin helppoa, mutta nyt jos joskus kannattaa alkaa opettelemaan armollista suhtautumista omaan vartaloon. Aloita siitä, miten itsestäsi puhut. Kun saat itsesi kiinni negatiivisesta ajatuksesta vartaloasi kohtaan, korvaa tuo negatiivinen asia jollain positiivisella. Vähitellen alat huomaamaan hyviä asioita enemmän, ja suhtautumistapasi omaa kehoa kohtaan muuttuu.

5. Akut latautuvat parhaiten öisin

Vaikka kesäillat ovat lämpimiä ja valoisia, malta mennä suurimmaksi osaksi ajoissa nukkumaan. Riittävä uni on pohja hyvinvoinnille, ja etenkin ruuhkavuosien aikana uneen kannattaa panostaa normaaliakin enemmän. Koskaan ei tiedä, miten tuleva yö tulee menemään, ja kesästä on helpompi nauttia virkeänä. Hyvin levätyn kesän jälkeen on myös helpompi palata takaisin normaaliin arkeen.

6. Rutiineja vai ei?

Pyri pitämään arjessa tietyt rutiinit, mutta uskalla myös rikkoa rutiineja. Erityisesti omaa hyvinvointia tukevat rutiinit on tärkeää pitää menossa mukana myös kesällä. Kesä on kuitenkin samalla rutiinien rikkomisen kulta-aikaa, joten uskalla myös heittäytyä kesän vietäväksi, jos siltä tuntuu!

Lue myös: Hyvinvointi on pieniä tekoja

<3: Amanda