Leikkipuisto on yksi niistä paikoista, jotka kannattaa hyödyntää treenaamiseen. Leikkipuisto jo itsessään tarjoaa yllättävän hyvät puitteet treeniin, ja toki halutessaan voi treenata ilman välineitä tai ottaa esimerkiksi kahvakuulan mukaan. Etenkin nyt kesällä ulkotreenikauden ollessa parhaimmillaan, kannattaa leikkipuisto treenipaikkana ehdottomasti hyödyntää!
Olen julkaissut aiemminkin leikkipuistotreenejä sekä tänne blogin puolelle, että mun omaan instaan (@ptamandasilver), mutta tästä postauksesta löydät mun lemppariliikkeet leikkipuistossa tehtäväksi. Nappaa liikkeet talteen ja ota testiin, kun seuraavan kerran suuntaat lapsesi kanssa puistoilemaan.
Vaakasoutu keinussa
Tämä liike on monestakin syystä yksi mun lemppareista. Liikkeenä tämä on hyvä ja helppo tehdä. Lisäksi yläselkä on lihasryhmä, jolle ei ole olemassa rajattomasti ilman välineitä tehtäviä liikkeitä. Siksi keinua kannattaa ehdottomasti hyödyntää yläselän treenaamiseen!
Tartu keinuun molemmilla käsillä ja nojaa reilusti taaksepäin käsiesi varassa. Päästä lavat venymään kauas toisistaan pyöristämällä yläselkää. Rutista ne sitten yhteen röyhistämällä rintaa ja vedä rinta lähelle keinua. Pidä vartalo suorassa koko liikkeen ajan.
Vinkki! Mitä enemmän olet vaakatasossa, sitä raskaampi liike on.
Bulgarialainen askelkyykky
Bulgarialaisessa askelkyykyssä voit hyödyntää joko hiekkalaatikon reunaa tai keinua. Toki mikä tahansa muukin taso käy tähän – kivi, tuoli, porras… you name it. Syy, miksi tämä on yksi mun suosikeista on se, että bulgarialainen askelkyykky on tavallista askelkyykkyä raskaampi liike. Kehonpainolla treenatessa sitä helposti jumittuu niihin tiettyihin helppoihin liikkeisiin, joten lisähaaste edes silloin tällöin ei ole pahitteeksi. Halutessasi voit napata lisäpainoa, kuten kahvakuulan tai lapsen, mukaan.
Asetu seisomaan selin hiekkalaatikkoon tai muuhun tasoon. Nosta toinen jalka hiekkalaatikon reunalle ja toinen pitkälle eteen. Kyykkää suoraan alaspäin, alhaalla molemmissa jaloissa pitäisi olla noin 90 asteen kulma
Vinkki! Voit helpottaa liikettä pitämällä molemmat jalat tasaisella alustalla.
Mittarimato keinussa
Keinu tarjoaa erilaista haastetta ja mahdollisuuksia myös keskivartalotreeniin. Tämä liike on siitä hyvä, että sitä on helppo varioida kevyemmäksi tai raskaammaksi oman kunnon mukaan. Omalla etäisyydellä keinuun nähden sekä sillä, kuinka pitkälle kädet viet, voi vaikuttaa liikkeen vaikeustasoon. Polvet voi myös nostaa ilmaan, jolloin liikkeeseen saa vielä lisää haastetta.
Asetu polviseisontaan keinun eteen. Ota keinulaudasta molemmilla käsillä kiinni, jännitä keskivartalo. Lähde viemään käsiä kauemmas jaloista ja nouse takaisin ylös. Pidä lantio suorassa linjassa muuhun kehoon nähden äläkä päästä alaselkää notkolle. Jos huomaat selän notkistuvan liikaa, jätä kädet seuraavalla toistolla vähän lähemmäs.
Lue myös: Viiden liikkeen hiekkalaatikkotreeni
<3: Amanda