5 keinoa, miten löytää motivaatiota liikkumiseen

Tuntuuko sustakin välillä siltä, että ruuhkavuosien keskellä on toisinaan hankala miettiä, miten löytää motivaatiota liikkumiseen? To do -lista tuntuu loputtomalta ja vaikka tiedätkin liikunnan tekevän vain ja ainoastaan hyvää, on helpompi jäädä kotiin suorittamaan pakollisia askareita liikkumisen sijaan? Välillä onkin hyvä kirkastaa itselleen niitä syitä, miksi kannattaa ihan oikeasti vaan lähteä liikkumaan.

Kuva: Ellinoora Isonahae

5 keinoa itsensä motivointiin

  1. Kirkasta itsellesi se kaikkein tärkein syy sille, miksi liikut. Syyn on oltava niin hyvä, että se ainakin suurimmaksi osaksi menee tekosyidenkin ohi. Mieti, mikä on juuri sinulle se kaikkein tärkein asia. Se voi olla mitä vaan, kunhan se saa sut liikkeelle: terveys, hyvä kunto ja toimintakyky, energisempi olo, parempi mieli, hetki omaa aikaa, ulkonäkö, jokin tietty tavoite… u name it.
    Huom! Tämä on kaikkein tärkein kohta, tätä et saa skipata!
  2. Kirjaa treenit ylös kalenteriin. Kun meillä on mustaa valkoisella, emme voi vahingossa ”unohtaa” treenejä. Aina kun vilkaiset kalenteriasi, saat muistutuksen asiasta. Kirjoittaminen ylös vahvistaa päätöstä liikkeelle lähtemiseen. Voit myös sopia treenit kaverin kanssa, jonkun toisen kanssa sovitusta treenistä on vielä vaikeampi luistaa.
  3. Liiku itsellesi mieluisalla tavalla. Jos inhoat juoksua, mutta rakastat metsässä samoilua, niin tee sitä, mikä tuntuu mielekkäämmältä. On huomattavasti helpompaa motivoida itseä itselleen mielekkääseen toimintaan, kuin tehdä hampaat irvessä jotain, mikä ei yhtään nappaa.
  4. Tee treenaamisesta rutiini. Näin treenaamaan lähteminen on helpompaa, kun päätöstä lähtemiseen ei tarvitse tehdä joka kerta uudestaan. Päätä esimerkiksi, että kolme kertaa viikossa lähdet vaunulenkille vauvan ensimmäisten päiväunien aikaan. Vähitellen aivot alkaa yhdistää vauvan ekat päiväunet vaunulenkkiin ja toiminnasta on tullut tapa, joka ei enää vaadi sen kummempaa aivotyöskentelyä.
  5. Panosta laadukkaisiin treenivarusteisiin. Kun vaatteet istuvat hyvin päällä ja pysyt niissä kuivana sateellakin, kengät tuntuvat mukavilta jalassa ja rattaat rullaavat helposti, on liikkumaan mukavampi lähteä.

Nyt siis tiedät, miten löytää motivaatiota liikkumiseen. Varmista, että sulla on olemassa jokin erittäin painava syy liikkumiseen, hyödynnä kalenteria ja treenitreffejä, etsi itsellesi mieluisa tapa liikkua, tee treenaamisesta rutiini ja pukeudu niin, että liikkuminen on mukavaa.

Mitkä on sun keinot motivoida itsesi liikkeelle?

Lue myös: Kuinka yhdistää liikunta ja ruuhkavuodet?

<3: Amanda