Vuoden vaihteessa on luontevaa käydä läpi kulunutta vuotta ja miettiä tavoitteet uudelle vuodelle. Mun mielestä uuden vuoden tavoitteet on tosi ok, jos ne ovat realistisia sekä järkeviä ja innostavat tekemään. Tavoitteita ei kuitenkaan ole pakko olla, se on myös ihan yhtä ok. Haluan heti aluksi myös muistuttaa, että muistathan, ettei sun tarvitse laihduttaa tai aloittaa mitään dieettiä, himoliikuntaa tai mitään muutakaan sellaista, mikä on epärealistista, vääristää omaa kehonkuvaa tai ruokasuhdetta tai on muuten jollain tapaa sulle haitallista.
Mitä ottaa tavoitteen asettamisessa huomioon?
- Pohdi ensin, mikä tavoitteesi voisi olla. Tavoitteen miettimiseen saat apua edellä mainitsemastani työkirjasta. Suosittelen ottamaan vain yhden tai max kaksi tavoitetta kerrallaan.
- Tarkista, että tavoite on realistinen ja tukee myös sun omaa arvomaailmaa. Jos tavoite on ristiriidassa omien arvojen kanssa tai epärealistinen, motivaatio lopahtaa herkästi.
- Mieti välitavoitteita, jotka ovat linjassa päätavoitteen kanssa. Jos olet päättänyt ulkoilla enemmän yhdessä lasten kanssa, sopivat välitavoitteet voisi olla esim. ensin 30min ulkoilua joka toinen päivä ja kun tämä sujuu, niin 30min 5 kertaa viikossa ja niin edelleen.
- Tee mahdollisimman tarkka suunnitelma. Tavoite ilman suunnitelmaa on vain toive, joten ota kynä sekä paperi käteen ja mieti erilaisia toimenpiteitä, joita tavoitteen toteutuminen vaatii. Pohdi myös, pääsetkö tavoitteeseen omin avuin, vai tarvitsetko siihen ammattilaisen apua.
- Ilman toimintaa tavoite ei tietenkään toteudu, joten kun pää- ja välitavoitteet on mietitty ja suunnitelma tehty, on aika toteuttaa. Tämä vaihe vaatii eniten pitkäjänteisyyttä tavoitteesta riippuen, mutta hyvä suunnitelma auttaa pääsemään askel askeleelta kohti tavoitetta.
Ja hei, pidäthän tavoitteen hyvän mielen juttuna, mikäli sellaisen aiot asettaa? Ole tarkkana, ettet ajaudu liikaa suorittamaan. Nauti matkasta kohti omia tavoitteitasi, äläkä soimaa itseäsi, jos ja kun matkalla tulee kompastumisia. Jokainen pienikin askel lasketaan, ja itseasiassa mahdollisimman pienet askeleet auttavat pitämään homman kivana. Jos haukkaat liian ison palan kerralla, touhusta katoaa äkkiä motivaatio. Kun tavoite ja suunnitelma on realistinen, saat useita onnistumisia ja ne tsemppaavat tekemään ja tuovat iloa sekä pystyvyyden tunnetta. Keskity yhteen tai max kahteen tavoitteeseen kerrallaan, ja tee ne hyvin sen sijaan, että uuvutat itsesi monen erilaisen tavoitteen kanssa ja teet niistä kaikki puolihuolimattomasti.
Ihanaa uutta vuotta 2023, toivottavasti siitä tulee hyvä! <3
Lue myös: Hyvinvointi on pieniä tekoja
<3: Amanda