Usein arjen ruokailu aiheuttaa meille päänvaivaa. Joka päivä täytyy miettiä mitä syödään, missä välissä ostetaan ruokatarvikkeet ja milloin ruoka tehdään ja syödään. Arki on usein aikataulutettua ja ruuanlaitolle tai itse ruokailulle ei jää aikaa niin hyvin kuin haluaisi. Miten säästää aikaa ja tehdä ruokahuolto mahdollisimman tehokkaaksi ja vaivattomaksi ruuan terveellisyydestä tinkimättä?
4 vinkkiä tehokkaaseen ruokahuoltoon
- Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Mitä ruokaa teillä syödään minäkin päivänä? Kun mietit ruokalistan ja hankit ainekset etukäteen, ei miettimiseen mene aikaa tai energiaa myöhemmin.
- Tee viikon ruokaostokset kerralla, jotta kaupassa ei tarvitse ravata jatkuvasti. Voit myös tilata ruuat noudettavaksi tai kotiin jolloin riittää, että klikkailet kaiken haluamasi ostoskoriin netissä ja joku muu hoitaa loput puolestasi. Myös heräteostoksia tulee tehtyä huomattavasti vähemmän, joten säästät ajan lisäksi myös rahaa.
- Tee iso satsi ruokaa kerralla, jolloin samasta ruuasta riittää monelle aterialle. Voit myös kokata useamman ruuan samaan aikaan: heitä yksi ruoka uuniin ja valmista sen kypsyessä toinen ruoka hellalla. Tämä säästää aikaa runsaasti, vaikka kahden ruuan kokkaamisessa menisikin hieman enemmän aikaa kuin yhden ruuan teossa.
- Suosi nopeasti valmistuvia ja helposti valmistuvia ruokia. Meidän perheen yksi vakkareista on tofunuudeliwokki; riittää, kun heität kaikki ainekset pannulle ja ruoka on valmista 10 minuutissa. Terveellistä ja hyvää!
Nyt siis tiedät, kuinka tehdä arjen ruokahuollosta mahdollisimman tehokasta ja vaivatonta sekä miten suunnitella ruokahuolto niin, että sen toteutus on nopeaa ja helppoa. Kerro kommentteihin myös sun omat arkiruokasuosikit, pistetään vinkit jakoon!
Lue myös: Voinko syödä samaa kotiruokaa lasteni kanssa?
<3: Amanda